Jared

Jared on ihmisten kaupunginosan hallitsija, ja oikeastaan korkein auktoriteetti ihmisten keskuudessa. Hän ei kuitenkaan hallitse yksin koko lopunperää, vaikka hän sitä toivoisikin, kuulemma vain siksi 'ettei aina tarvitsisi pelätä selkäänpuukotusta muilta hallitsijoilta'.

Jared peri valta-asemansa vanhemmiltaan, joiden kanssa hän on välirikossa, syystä jota hän ei kerro. Hänellä ei oikeastaan ole ystäviä eikä vapaa-aikaa, vaan hän ajattelee ainoastaan sitä miten hän voisi pitää valta-asemansa, ja hän on tekemisissä vain sellaisten ihmisten kanssa jotka voisivat häntä siinä auttaa. Muiden ihmisten seura ei kiinnosta häntä pätkääkään.

Jared ei kuitenkaan ole varsinaisesti paha tai turmeltunut, ainoastaan vainoharhainen ja pakkomielteinen. Hänellä on suuri rakkauskin - hänen vaimonsa Janan, joka kuitenkin kuoli traagisessa onnettomuudessa. Tästä kerrotaan enemmän tulevissa jaksoissa.

Jananin kuoleman jälkeen Jared on menettänyt pitkäjänteisyytensä ja itsehillintänsä, sekä kykynsä arvioida omien tekojensa seurauksia. Koska Janan oli ainoa ihminen josta hän välitti, hän on valmis mihin tahansa saadakseen vaimonsa takaisin. Hän on jopa estänyt voimakkailla taioilla Jananin kummitusta jättämästä palatsia, jotta hän saisi pitää hänet lähellään kunnes hän lopulta keksisi keinon jolla herättäisi vaimonsa jälleen henkiin.

Jaredin mielenterveys on murenemassa, ja hän uskoo että kaikkialla hänen ympärillään on vihollisia ja salajuonia. Joskus hän epäilee jopa Janania salajuonista, muttei kestä ajatella sitä pahaa aavistusta pidemmälle.

TAKAISIN HAHMOLUETTELOON